TEAM TEMPO


Team Tempo ry on 2010 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on tuottaa jäsenilleen hyvinvointia järjestämällä salibandyn harrastamismahdollisuuksia. Yhdistyksen kotipaikka on Raahe.

2016 Team Tempoon liittyi aiemmin AS Moonissa pelannut 5.divarijoukkue. Yhdessä Team Tempon pelaajien kanssa syntyi monipuolista osaamista sisältävä miesten joukkue.

Kaudella 2017-18 yhdistyksemme toiminta laajeni merkittävästi. Seurassa aloitti juniorijoukkueet F - D ja naisten 3.div joukkue. Lokakuun alusta aloitimme G-junnuille ja vasta-alkajille suunnatun salibandykerhon. Tammikuussa 2018 käynnistimme yläasteikäisten tyttöjen säbäryhmän.

Kaudella 2018-19 toimintamme otti taas merkittäviä askelia eteenpäin. Miehille tuli kaksi joukkuetta, toinen 4.div ja toinen 5.divariin. C-juniorit aloittavat omana joukkueenaan.

2019-20 kehitys jatkuu; Yhden välivuoden jälkeen naiset palaavat liiton sarjaan 3.divariin. B-poikien ja B-tyttöjen joukkueet osallistuvat liiton aluesarjoihin. Viime vuonna E-junioreiden määrä kasvoi merkittvästi, ja heistä muodostuikin tälle kaudelle D1/D2 -joukkueet. Yhteensä Tempossa aloitti kauden 10 joukkuetta sekä huippusuosittu G-junnukerho.

Lisätiedot ja yhteydenotot: Jari Suonvieri (pj) 050-3638223, jari.suonvieri(at)teamtempo.fi

Team Tempo ry:n tilinumero FI53 5381 0320 1988 47
BIC OKOYFIHH

Team Tempo ry:n johtokunta:

Jari Suonvieri (pj)
Jarkko Salmela (vpj)
Jani Väisänen (rahastonhoitaja)
Niko Väisänen (sihteeri)
Suvi Korhonen (jäsen)
Petra Karvonen (jäsen)


YHTEISTYÖSSÄ

HalpaHalli Raahe
fennovoima logo
Aresa
.

Kodin Aika rakennus miilukangas
Jot-Rent
Uimahallintien Neste
Raahepolis
Korsu
Raahen Satama Raahen Energia
tapojärvi
merox vesipekka
Raahen Turvallisuusvartiointi
kiinteistokanava